|
|
|
|
Replika-aseet: 1900-luku, WW II ja modernit aseet
Denixin valmistamat 1900-luvun aseita mallintavat replikat ovat 1:1 suhteessa aitojen
esikuviensa kokoisia ja metallivalusta valmistettuina suunnilleen aitojen aseiden painoisia.
Keskeiset toiminnot toimivat kuten aidoissa esikuvissa. Mekanismit ovat toimivia eli aseet voidaan
virittää ja kuivalaukaista
kuten aidot. Valmistuksen nopeuttamiseksi replikoissa on alkuperäisiin aseisiin verrattuna joitakin
teknisiä yksinkertaistuksia (mm. varmistimet eivät toimi), osa malleista ei ole purettavissa samalla
tavalla kuin alkuperäiset aseet. Tästä
syystä ne ovat ensisijaisesti koristeita eivätkä teknisiä mallikappaleita. Replikoilla ei voi ampua
paukkupatruunoita eikä niitä voi muuttaa toimiviksi, rakennetta ei ole tarkoitettu kestämään painetta.

Vuonna 1896 tuotantoon otettu Mauser C96 automaattipistooli kalipeerissa 7,63 Mauser ei ollut
ensimmäinen itselataava pistooli mutta ensimmäinen joka pääsi laajempaan käyttöön myös sotilasaseena
(joskaan sitä ei koskaan virallisesti otettu minkään armeijan palvelusaseeksi). Suomeen asetta toivat
Saksasta sotilaskoulutuksen hankkineet jääkärit josta juontuu nimitys Ukko-Mauser.
Aseessa oli kymmenen patruunan kiinteä lipas joka ladattiin latauskammalla hylsynpoistoaukon kautta
ja puukotelo joka voitiin myös liittää aseeseen irtoperäksi. Alkuperäistä C96-mallia seurasi uusia
mallinimikkeitä joiden kiinteän lippaan kapasiteetti vaihteli 6/10/20 patruunan välillä, 9mm versioita,
10 ja 20 patruunan irtolippaita käyttävä sarjatulimalli ja pidennetyllä piipulla ja etutukilla
varustettu karbiinimalli. Tuotannossa Mauserin tehtailla ase pysyi vuoteen 1939 asti ja kokonaismäärä
ylitti miljoona kappaletta. Asetta kopioitiin Espanjassa ja Kiinassa jossa siviilikäyttöön
tarkoitettua versiota tuotettiin vielä 1980-luvulla.
Pullokaulainen 7,63 Mauser patruuna on edelleen käyttöpatruunana mitoiltaan identtisenä, mutta
voimakkaammaksi ladattuna 7,62 Tokarevina. Alkuperäinenkin patruuna oli kokoonsa nähden suhteellisen
läpäisykykyinen erilaisia suojia vastaan ja tokarev-version korkea lähtönopeus nosti entisestään
läpäisykykyä.
- Denix #1024
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito
- Pituus: 320mm
- Paino:
Englantilainen kaksitoiminen .455-kalipeerinen revolveri, joka oli brittiarmeijan palvelusaseena
vuosina 1887-1963. Suomeen Webley-revolverit liittyvät tsaarinvallan vastaisille aktivisteille aseita
salakuljettaneen John Grafton-laivan kautta. Aselastissa ollut John Grafton ajoi karille Kokkolan
edustalla syyskuussa 1905. Osa lastina olleista aseista, mukaan luettuna Webley-revolvereja, saatiin
purettua maihin ennen haaksirikkoa ja evakuoitua haaksirikon jälkeen ennen kuin laiva räjäytettiin.
Replika taittuu auki kuten oikea esikuvansa ja toimii kaksitoimisesti, mutta paino on jonkin verran
alhaisempi kuin aidossa aseessa.
- Denix #1119
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, taittuu auki
- Pituus: 265mm
- Paino:
Amerikkalainen .45 cal sotilaspistooli. Ensimmäinen lajaan viralliseen sotilaskäyttöön hyväksytty
automaattipistoolimalli. Ase pysyi uSA:n armeijan palveluskäytössä yli 70 vuotta, kunnes se korvattiin
1980-luvun puolivälistä alkaen 9mm Beretalla. Siitä huolimatta, 1911 on kuitenkin edelleen
rajoitetussa palveluskäytössä. Lippaan voi irrottaa.
- Denix #1227
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, luisti liikkuu, lipas irtoaa
- Pituus: 230mm
- Paino:
Saksalainen sotilaspistooli, yksi maailman tunnetuimpia automattipistooleita joka oli käytössä myös
Suomen armeijassa 1920-luvulta alkaen. Asetta valmistetaan edelleen USA:ssa siviilimarkkinoille
American Eagle nimellä.
- Denix #1226
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, luisti liikkuu, lipas irtoaa
- Pituus: 250mm
- Paino:
Amerikkalaiseen Jonh Browningin kehittämään tekniikkaan perustuva Belgiassa valmistettu 9mm Browning
oli ensimmäinen kaksirivistä kahvansisäistä lipasta käyttävä automattipistooli, jonka
patruunakapasiteetti oli aikanaan huomattavan suuri aseen kokoon ja tehoon nähden. Browning High
Powerista tuli yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä 9mm pistooleista ja uudistettuina versioina
se on edelleen palveluskäytössä viranomaisilla ja armeijoilla, mm. Suomen armeijan palveluspistoolina.
Replika on yksitoiminen.
- Denix #1235
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, luisti liikkuu, lipas irtoaa
- Pituus: 200mm
- Paino:
Saksalainen sotilas- ja viranomaispistooli, joka otettiin tuotantoon jo ennen toista maailmansotaa
ja mitä valmistetaan edelleen USA:ssa siviilimarkkinoille. PPK ja alkuperäinen PP ovat
laajasti kopioituja aseita, mm. venäläinen Makarov-pistooli on saman aseen uudelleensuunniteltu
versio. Lipas irtoaa, latausliike ja kuivalaukaisu toimivat kuten oikeassa pistoolissa, mutta
aidosta aseesta poiketen replika on yksitoiminen.
- Denix #1277
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa, luisti liikkuu, lipas irtoaa
- Pituus: 170mm
- Paino:
Saksalainen sotilaspistooli. Malli oli käytössä toisessa maailmansodassa ja hieman uudistettuina
versioina vielä vuosikymmeniä sodan jälkeen. Teknisesti 9mm Waltherin rakenne oli uudenaikainen,
ja sitä sovelletaan edelleen mm. Beretan 9mm pistooleissa. Replika on yksitoiminen, lipasta ei
voi irrottaa.
- Denix #1081
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa, luisti liikkuu, lipas ei irtoa
- Pituus: 240mm
- Paino:
Venäläiset korvasivat upseereiden aseistuksena olleen Tokarev-pistoolin ja Nagant-revolverin toisen
maailmansodan jälkeen kehitetyllä saksalaisen PP-pistoolin pohjalta ideoidulla Makarov-pistoolilla.
Koska massasulkuinen rakenne ei soveltunut 9mm Para-patruunan tuottaman rekyylin vaimentamiseen,
9mm patruunasta kehitettiin miedompi ja hylsynpituudeltaan lyhyempi versio kyseistä pistoolimallia
varten. Replika on yksitoiminen ja lipas on irrotettavissa.
- Denix #1112
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito (mutta on yksitoiminen), luisti liikkuu, lipas irtoaa
- Pituus: 170mm
- Paino:
Beretta otti toisen maailmansodan jälkeen 9mm palveluspistoolin tekniseksi malliksi Waltherin
kehittämän rakenteen. Ensimmäiset M1951-versiot olivat teknisesti ja ulkoisesti selvästi nykyisen
92F-mallin kaltaisia, mutta suurimpana erona oli yksirivinen lipas. 1970-luvulla Beretta päivitti
aseen kaksirivistä lipasta käyttäväksi ja uudisti muutenkin aseen kontrolleja, jolloin tuloksena
oli erittäin käyttökelpoinen ase, jonka mm. yhdysvaltojen armeija otti .45 kalipeerisen Colt
1911-pistoolin korvaajaksi.
- Denix #1254
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito (mutta on yksitoiminen), luisti liikkuu, lipas irtoaa
- Pituus: 220mm
- Paino:
Desert Eagle suunniteltiin 1980-luvun alussa revolvereihin tarkoitettuja laippakantaisia
magnum-patruunoita ampuvaksi automaattipistooliksi. Suunnittelun lähtökohtainen tavoite oli
kohderyhmän kannalta jo varsin marginaalinen ja lopputuloksena syntynyt pistooli niin isokokoinen
ja painava, ettei se käytännössä soveltunut muuhun kuin siviiliasiakkaille lähinnä huviammuntaa varten.
Desert Eaglea ei ole siten koskaan käytetty poliisi- tai sotilaskäytössä.
Alkuperäinen malli oli kalipeeria .357 Magnum, ja myöhemmin tuotantoon otettiin .44 Magnum,
.41 Magnum, .50 Action Express ja muutamia erikoisemmille patruunoille pesitettyjä testisovelluksia,
joiden tuotanto on lopetettu .41 Magnum-version ohella.
- Denix #1123
- Materiaali kevytmetallivalua
- Muovikahvat
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, luisti liikkuu, lipas irtoaa
- Pituus: 270mm
- Paino:

Lee-Enfield-kiväärin ensimmäinen versio otettiin tuotantoon 1895, Buurisodissa saatujen käytännön
kokemusten seurauksena konstruktiota parannettiin ja samalla luovuttiin aiemmasta täyspitkäkivääri-
ja karbiinijaottelusta; kivääristä tehtiin kaikille sotilaille tarkoitettu yleisase. Tuloksena oli
Lee-Enfield SMLE, .303 kalipeerinen kymmenen patruunan yläkautta täytettävällä lippaalla (lipas on kuitenkin
normaalisti irrotettavissa) varustettu pulttilukkokivääri. SMLE:stä tuli brittiarmeijan standardiase
ja se pysyi erinäisinä versioina palvelusaseena läpi kahden maailmansodan aina 1950-luvulle asti
ja tarkka-ampujakäytössä vielä 30 vuotta tämän jälkeen. SMLE:ta valmistettiin kaikkiaan yli viisi
miljoonaa kappaletta Englannissa, Australiassa, Intiassa ja Kanadassa sekä toisen maailman sodan
aikana Savagen tehtailla USA:ssa.
- Denix #1090
- Metalliosat kevytmetallivalua
- Tukki aitoa puuta
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, lukko toimii kuten oikea pulttilukko, lipas irtoaa
- Pituus: 1050mm
- Paino:
M1 Garand 30-06 Springfield
Toisen maailmansodan aikainen amerikkalainen 30-06 kalipeerinen puoliautomaattikivääri. Ensimmäinen
automaattinen normaalisotilaan standardiaseeksi otettu kivääri, valmistusmäärä ylitti 6 000 000
kappaletta. Ase ladattiin yläkautta kymmenen patruunan latauskammalla, mikä ejektoitui
automaattisesti viimeisen laukauksen jälkeen.
- Denix #1105
- Metalliosat kevytmetallivalua
- Tukki aitoa puuta
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito
- Pituus: 1100mm
- Paino:
Amerikkalainen II maailmasodan aikainen .30 kalipeerinen karbiini oli kompaktimpi versio
Garand-kivääristä. Ase oli alunperin tarkoitettu huoltohenkilöstölle kuten ajoneuvojen miehistölle
kiväärin korvikkeeksi, mutta aseen keveys ja helppo käsiteltävyys tekivät siitä hyvin suositun ja se
levisi myös rintamakäyttöön. Suhteellisen heikko patruuna vastasi teholtaan konepistoolien
patruunoita, joten ase soveltui hyvin lähitaisteluun metsissä ja asutuskeskuksissa. Alkuperäisestä
mallista kehitettiin taittoperäisiä ja sarjatulta ampuvia versioita ja 15-patruunan irtolippaan
lisäksi tehtiin 30 patruunan lipas.
- Denix #1120
- Metalliosat kevytmetallivalua
- Tukki aitoa puuta
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, lipas irtoaa
- Pituus: 900mm
- Paino:
Saksalainen II maailmasodan aikainen 9mm kalipeerinen MP-40 konepistooli oli yksi saksan armeijan
pääaseista. Replika on kokometallinen
muovikahvoilla. Taittoperä toimii kuten aidossa ja replika kuivalaukeaa avoimelta lukolta.
- Denix #1111
- Metalliosat kevytmetallivalua
- Tukki muovia, taittoperä metallia
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, laukeaa avoimelta lukolta, lipas irtoaa, taittoperä toimii
- Pituus: 610 / 830mm
- Paino:
Toisen maailmasodan aikaisen saksalaisen varsikäsikranaatin replika. Metallia ja puuta.
- Denix #737
- Metalliosat kevytmetallivalua
- Varsi aitoa puuta
- Pituus: 350mm
- Paino:
|
Hinta Puutukki:
Hinta taittoperä:
|
15,00 EUR
|

USA:n armeijassa asetekniikan parissa työskennellyt kenraali John T. Thompson havaitsi ensimmäisen
maailmansodan aikana kannettavan henkilökohtaisen automaattiaseen potentiaalin lähitaistelussa ja
ryhtyi kehittämään Thompson-konepistoolin esiastetta. Kehitettyä rakennetta ei saatu toimimaan
kiväärinpatruunan kanssa, mutta sen sijaan keksintö oli omiaan .45 kalipeeriselle pistoolipatruunalle.
Tämän jälkeen suunnittelu eteni nopeasti ja ensimmäinen tuotantoerä uutta asetta saatiin
lähtövalmiiksi New Yorkin satamaan samana päivänä kuin ensimmäinen maailmansota päättyi Euroopassa.
Aseen akuutin tarpeen loppuminen sodan mukana johti keksinnön jatkojalostukseen, jolloin siitä syntyi
varsinaisen Thompsonin mukainen konstruktio mallinimellä M1921. Thompson ei ollut ensimmäinen
konepistooli, mutta kenraali Thompson keksi uuden asetyypin nimen (Submachine gun). Alkuperäisen
M1921-tuotantosarjan olennaiset osat valmisti Colt, mutta myöhemmät mallit mukaanlukien M1928
tehtiin kokonaisuudessaan Auto Ordnancen tehtaalla.
Konepistoolia yritettiin kaupata armeijan eri yksiköille, mutta myyntimäärät jäivät alkuun vähäisiksi
ja asetta myytiin samalla myös siviilimarkkinoille. Sotilaskäytössä pistoolimallinen etukahva
osoittautui alttiiksi rikkoontumiselle, joten armeijalle tarkoitetuissa aseissa se korvattiin
kestävämmällä kiväärimallisella etutukilla, vaikka ase pysyikin muuten samana. Samaten tankolippaat
olivat sotilaskäytössä näppärämpiä ja toimintavarmempia.
Etukahvalla ja rumpulippaalla varustettu M1921/1928 oli siten ensisijaisesti Amerikan siviili- ja
viranomaismarkkinoille toimitettu ja siitä tulikin kieltolain aikaisten gangstereiden ja lamakauden
aikaisten rikollisten tavaramerkki 1920- ja 1930-luvuilla. Sama ase oli käytössä myös lain toisella
puolella FBI:n ja poliisien käsissä. Automaattiaseiden vapaa myyminen ilman ostajan rekisteröintiä
kiellettiin USA:ssa 1936 mitä ilmeisimmin juuri Thompsoneiden huonon julkisuusimagon takia, vaikka
todellisuudessa konepistooleita käytettiin rikoksissa varsin vähän johtuen suuren koon haitoista ja
tarpeettomasta tulivoimaisuudesta tilanteissa joissa pelkkä pistooli tai revolveri oli riittävä.
(Uusien automaattiaseiden valmistaminen siviilimarkkinoille kiellettiin USA:ssa tosin vasta 1986.)
1930-luvun loppuun mennessä Thompson oli jo USA:n armeijan yksiköiden laajemmassa käytössä. Toisen
maailmansodan alettua asetta edelleen yksinkertaistettiin valmistuksen nopeuttamiseksi. Tällöin
luovuttiin kompensaattorista ja piipun jäähdytysrenkaista, viritintappi siirrettiin rungon kylkeen ja
takatähtäin muutettiin yksinkertaisemmaksi, mallinimike tälle miljoonien valmistusmääriin yltäneelle
aseelle oli M1 ja sitä valmistettiin Auto Ordnancen lisäksi muissa tehtaissa. Palveluskäytössä M1
säilyi Vietnamin sodan alkupäiviin asti.
M1928-replikaa on saatavana sekä siviilimallisena pistooli- etukahvalla, rumpulippaalla ja
kompensaattorilla varustettuna että sotilasversiona kiväärimallisella etutukilla, tankolippaalla ja
normaalilla piipulla (mm. Ruotsin armeija hankki aikoinaan erän vastaavaa Thompsonia!). Kuten
alkuperäisissä aseissa, myös replikoissa runko on identtinen joten kumpikin lipas sopii molempiin
versioihin. Tankolippaita on saatavana myös erikseen.
- Denix #1092; #1093
- Metalliosat kevytmetallivalua
- Aito puutukki
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, laukeaa avoimelta lukolta, lipas irtoaa
- Pituus: 840mm
- Paino:
|
Hinta Siviilimalli:
Hinta Sotilasmalli:
Hinta tankolipas:
|
125,00 EUR
125,00 EUR
12,00 EUR
|
Kalashnikov AK-47 7,62*39
Kaikkien aikojen menestyksekkäin sotilaan henkilökohtainen asekonstruktio. Keskeiset osat
kenttäpurettavissa kuten aidossa aseessa.
- Denix #1086; #1097
- Metalliosat kevytmetallivalua
- Tukki aitoa puuta, taittoperä metallia
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, lipas irtoaa, kenttäpurettavissa, taittoperä toimii
- Pituus: 870mm
- Paino:
|
Hinta Puutukki:
Hinta taittoperä:
|
125,00 EUR
125,00 EUR
|
Kaksipiippuinen 12cal haulikko
Rinnakkaispiippuinen 12-kalipeerinen haulikko ulkoisilla iskureilla ja kahdella liipasimella.
Replikan piiput ovat läpiporatut. Täyspitkässä haulikossa tukit on karhennettu, katkaistussa
mallissa karhennuksia ei ole.
- Denix #1114; #1115
- Materiaali kevytmetallivalua
- Aito puutukki
- Ase virittyy ja kuivalaukeaa kuten aito, kaksi liipasinta ja iskuria, taittuu auki
- Pituus: 550mm; 900mm
- Paino:
|
Hinta katkaistu haulikko:
Hinta haulikko:
|
79,00 EUR
95,00 EUR
|
|
|