288.75€

Keskiaikainen haarniska (Pikeman armor)
[CH-A031]

Keskiajan loppupuolella sotataktiikka kehittyi ja miekkojen käyttö sotilaiden pääaseena väistyi muiden aselajien kehittyessä. 1400-luvun aikana armeijoiden keskeiseksi osaksi muodostuivat eri asetyyppien käyttöön erikoistuneet jalkaväkiosastot, jotka toimivat toisiaan tukien. Jalkaväen olennaisen osan 1400-luvun puolivälin jälkeen muodostaneiden keihäsmiesten (pikemen) pääaseena oli 14-18 jalkaa pitkä keihäs. Jopa yli viisimetrisen keihään huomattava pituus teki aseesta heittokelvottoman ja melko kömpelön, mutta pitkä varsi suojasi keihäsmiehiä ja näiden takana olleita muita joukkoja tehokkaasti vihollisen lyhyemmiltä lyömäaseilta kuten miekoilta. Useaan riviin järjestäytyneiden keihäsmiesten tehtävänä oli muodostaa keihäitä käyttäen läpitunkematon seinämä erityisesti vihollisen ratsuväkeä vastaan. Vastaavasti hyökkäystilanteessa keihäsmiesten tehtävä oli tunkeutua keihäitä käyttäen vihollisen muodostelmaan.

Keihäsmiesten suojavarustus vaihteli sekä (palkka)sotilaan omien että armeijan varustajan varojen mukaan. Rengashaarniskojen korvautuessa etenevässä määrin levypanssareilla myös tavallisten sotilaiden keskuudessa 1300/1400-luvulla, jalkaväkisotilaat alkoivat suosia erityisesti levyrakenteista rintapanssaria. Keskiajan jalkaväkisotilaan ja erityisesti keihäsmiesten tyypilliseksi varustukseksi muodostui rintapanssarin, siihen liitettyjen lonkat / reiden yläosan suojanneiden lamellirakenteisten lisälevyjen (fauld & tassets) ja kypärän yhdistelmä, eli ns. puolihaarniska. Lisänä käytettiin usein kasvot ja / tai kaulan suojannutta levy- tai rengaspanssarikaulusta. Rintapanssariin kuului vastaava selkäpanssari, mutta rintalevyä käytettiin myös ilman selkälevyä. Torson suojannut levypanssari oli periaatteessa riittävän kestävä suojamaan sotilasta myös varhaisen musketin kuulalta; ainakin pistoolista ammutut kuulat olivat liian heikkoja läpäisemään tyypillistä keihäsmiehen haarniskaa edes lähietäisyydeltä.

Keihäsmiehet käyttivät vain harvoin käsivarsien tai käsien suojuksia, ja vastaavasti jalkojen suojukset olivat keihäsmiehillä harvinaisia. Polven alapuolisia suojuksia ei käytännössä käytetty lainkaan. Tähän oli olennaisesti syynä varusteiden paino ja haitta liikkumiselle, sillä jalkaväkisotilaan oli itse kannettava varusteensa paikasta toiseen, päinvastoin kuin ratsastaen liikkuvien upseerien ja ritareiden.

Ampuma-aseiden kehittyminen ja yleistyminen teki keihäistä vanhanaikaisia ja keihäsosastojen käyttö loppui vähitellen 1600-luvun loppuun mennessä. Armeijoiden luopuessa ylipäätään teräaseiden käytöstä taisteluvälineinä myös teräaseilta suojaavista levypanssareista ja kypäristä tuli tarpeettomia, sillä uudet ampuma-aseet kykenivät läpäisemään levysuojukset.

Keihäsmiesten tyyppivarustus oli erilaisina versioina käytössä myös Ruotsi-Suomen joukoilla mm. Kolmikymmenvuotisessa sodassa. Esimerkiksi Helsingin Kansallismuseossa on näytteillä useita säilyneitä puolihaarniskoita / rintapanssari-kypärä-yhdistelmiä 1600-luvun alkupuolelta.

Tämä haarniska sisältää rintapanssarin, selkäpanssarin ja reisien yläosat suojaavat lisälevyt sekä Morion-mallisen kypärän. Haarniskan osat kiinnittyvät toisiinsa nahkahihnoilla. Haarniskan kokoa on vaikea ilmoittaa täsmällisesti, vyötäröosan kapein kohta on 31,5cm mitattuna suoraviivaisesti kyljestä toiseen. Kyseisen mallitorson rinnanympärys on 95 cm ja vyötärönympärys 83 cm ja haarniska on hyvin väljä.

HUOM!

Haarniskasta puuttuu toisen reisilevyn toinen kiinnityshihna.

 

Loppu

 

Tuotearviot
Valmistaja
Pikahaku
 
Käytä hakusanoja löytääksesi etsimäsi tuote varten.
Tarkennettu haku
Ostoskorisi on tyhjä
Tietoa valmistajasta
Muut tuotteet
Jaa tuote
Jaa sähköpostitse.
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä
Kieli
Finnish English