324.85€

Keskiajan puolihaarniska / jalkaväkisotilaan haarniska 1400-luku
[CH-AH3896N]

Keskiajan Euroopan sotajoukoissa suojavarustus vaihteli sekä (palkka)sotilaan omien että armeijan varustajan varojen mukaan. Rengashaarniskoihin pukeutuneita ritareita alettiin varustaa lisäsuojaa antavilla levypanssareilla 1200-luvulta alkaen ja levyhaarniskoiden valmistustekniikan kehittyessä ratsastavat ritarit vaihtovat vähitellen täydelliseen levyhaarniskaan.

Myös tavallisten jalkaväkisotilaiden rengashaarniskoja alettiin korvata nopeammin valmistettavilla yksinkertaisilla levypanssarisuojuksilla 1300/1400-luvulla. Jalkaväkisotilaiden suojauksessa oli olennaista säilyttää marssimalla liikkuvien miesten liikuntakyky, joten koko vartalon suojaava kymmeniä kiloja painava ja liikkumista olennaisesti haittaava levyhaarniska ei tullut kysymykseen. Jalkaväkisotilaille kehitettiinkin rengaspanssarin korvikkeeksi erityisesti levyrakenteisia rintapanssareita ja siihen tarpeen mukaan liitettäviä lisäsuojia, jotka olivat varsinaista levyhaarniskaa yksinkertaisempia ja kevyempiä, mutta suojasivat tehokkaasti vartalon arat osat.

Keskiajan jalkaväkisotilaan tyypilliseksi varustukseksi muodostui rintapanssarin, siihen liitettyjen lonkat / reiden yläosan suojanneiden lamellirakenteisten lisälevyjen (fauld & tassets) ja kypärän yhdistelmä, eli ns. puolihaarniska. Lisänä käytettiin usein kasvot ja / tai kaulan suojannutta levy- tai rengaspanssarikaulusta. Rintapanssariin kuului vastaava selkäpanssari, mutta rintalevyä käytettiin myös ilman selkälevyä. Torson suojannut levypanssari oli periaatteessa riittävän kestävä suojamaan 1400/1500-luvun sotilasta myös varhaisen musketin kuulalta; ainakin pistoolista ammutut kuulat olivat liian heikkoja läpäisemään tyypillistä rintapanssarilevyä edes lähietäisyydeltä. Rintapanssarin valmistaja todisti usein suojuksen kestävyyden ampumalla sitä pistoolilla, jolloin kuulan jättämä lommo toimi todisteena laadusta. Tästä käytännöstä on alkanut ”proof mark”-käytäntö.

Rintapanssarin ja kypärän ohella jalkaväkisotilaat käyttivät aselajin ja tilanteen mukaan myös käsivarsien ja jalkojen suojuksia sekä levyrakenteisia taisteluhansikkaita. Raajojen suojauksen parantaminen oli suosittua erityisesti vartiointikäytössä tai lähitaisteluun joutuvilla ilman kilpeä taistelevilla miekkamiehillä. Varsinaisista ritarihaarniskoiden osista jalkaväen käyttämät suojukset erosivat kuitenkin tyypillisesti siten, että ne eivät ympäröineet raajoja täydellisesti, vaan suojasivat ainoastaan uhanalaisimman suunnan eli käsi- ja kyynärvarsien ulkopuolen ja jalkojen etupuolen. Tällöin varusteiden valmistaminen on nopeampaa ja halvempaa, ne olivat selvästi kevyempiä ja suojuksien pukeminen ja riisuminen oli nopeaa ja onnistui sotilaalta itseltään. Tällöin lisäsuojuksista ei aiheutunut olennaista haittaa pitkillä siirtymämarsseilla.

Ampuma-aseiden kehittyminen ja yleistyminen teki miekoista ja muista teräaseista vanhanaikaisia ja europpalaiset armeijat siirtyivät tuliaseiden käyttöön 1600-luvun loppuun mennessä. Armeijoiden luopuessa teräaseiden käytöstä taisteluvälineinä myös teräaseilta suojaavista levypanssareista ja kypäristä tuli tarpeettomia, sillä uudet ampuma-aseet kykenivät läpäisemään levysuojukset.

Ruotsi-Suomen joukoissa palvelleilla sotilailla ja upseereilla oli käytössä erilaisia versioita rintapanssareista ja puolihaarniskoista mm. Kolmikymmenvuotisessa sodassa. Esimerkiksi Helsingin Kansallismuseon asehuoneessa on näytteillä useita säilyneitä puolihaarniskoita / rintapanssari-kypärä-yhdistelmiä 1600-luvun alkupuolelta.

Tämä haarniska sisältää rintapanssarin, selkäpanssarin ja reisien yläosat suojaavat lisälevyt. Haarniskan osat kiinnittyvät toisiinsa nahkahihnoilla. Kuvissa käytetyn torson rinnanympärys on 95cm ja vyötärö 83cm ja haarniska on hyvin väljä.

 

Loppu

 

Tuotearviot
Valmistaja
Pikahaku
 
Käytä hakusanoja löytääksesi etsimäsi tuote varten.
Tarkennettu haku
Ostoskorisi on tyhjä
Tietoa valmistajasta
Muut tuotteet
Jaa tuote
Jaa sähköpostitse.
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä
Kieli
Finnish English